
Avoimet työpaikat
Avoimet työpaikat

Avoin hakemus | Wanted Group
Pääosa toimeksiannoista on julkaistu avoimet paikat osiossa, mutta sen lisäksi paljon mm. johdon paikkoja täytetään avointen hakujen ulkopuolella. Etsimme jatkuvasti osaajia eri aloilta ja eri rooleihin. Kyseessä ei ole avoin haku Wanted Groupille, vaan haluamme kerätä osaajaprofiileja asiakasyritystemme nykyisiä ja tulevia tarpeita silmällä pitäen.

Wanted Media
Paluu kotikonnuille |
Kaipaatko takaisin kotiseudun tuttuun ja turvalliseen ympäristöön? Onko elämä Etelä-Suomessa alkanut tuntua liian kiireiseltä, ja mieleesi nousee yhä useammin kuvia kotikonnuista esimerkiksi Joensuussa, Jurvassa tai Rovaniemellä tai jossain muussa kunnassa? Etsimme nyt eri alojen osaajia, jotka haluavat yhdistää ammatilliset tavoitteensa ja henkilökohtaisen hyvinvointinsa paluumuuton kautta.

Headhunter | Wanted Group Oy
Mikäli olet miettinyt Headhunterin uraa, soita ja/tai hae meille!

TaTe -asiantuntija | Jatke Toimitilat Oy
Jatke on vuonna 2009 perustettu suomalainen, yksityisomisteinen rakennusalan konserni, joka on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista rakennusalan yrityksistä. Jatke-konserniin kuuluva Jatke Toimitilat Oy on perustettu vuonna 2022 ja keskittyy toimitilarakentamiseen. Etsimme kokenutta ja kehityshaluista TATE -ASIANTUNTIJAA toimitilahankkeisiin.

Projektipäällikkö sähköprojekteihin | Multirel Oy
Projektipäällikkönä vastaat sähköasemaprojektien kokonaisvaltaisesta läpiviennistä alusta loppuun. Johdat projekteja teknisesti ja taloudellisesti sekä toimit keskeisessä roolissa asiakasrajapinnassa.

Wanted Media
B2B- edustaja | Suomen Kattocenter Oy
Etsimme kokeneita B2B-kattoremonttien myyjiä Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen ja Keski-Suomeen. Tämä rooli sopii erityisesti sinulle, joka ajattelet myyntiä yrittäjämäisesti – ja haluat vaikuttaa omaan tulokseesi.

Hedelmöityshoitolääkäri ja Gynekologi | Ovumia Oy
Etsimme hedelmöityshoitolääkäriä ja kahta gynekologia Ovumia Helsingin klinikalle.

Projekti-insinööri (sähkösuunnittelu) | Multirel Oy
Projekti-insinöörinä vastuullesi kuuluu sähkösuunnittelu; näihin sisältyy mm. KVR-projektien ja laitteistojen suunnittelua, sekä laitteistojen ja suojareleiden konfigurointia. Taustastasi riippuen voit myös osallistua käyttöönottotoimiin tai kehittää omaa osaamistasi siihen suuntaan.

Enterprise Architect/Data | Veho Oy Ab
Haluatko olla rakentamassa tulevaisuuden datan hallintaa ja vaikuttaa merkittävässä roolissa ison organisaation kehitykseen? Veho etsii nyt Enterprise Architect/Data -asiantuntijaa vahvistamaan kokonaisarkkitehtuuritiimiään.

Senior Ohjelmistokehittäjä | Anonyymi
Haluatko työskennellä itsenäisessä ja monipuolisessa roolissa yhteiskunnallisesti merkittävien ohjelmistojen kehityksen parissa?

Customer Support Specialist | Anonyymi
Etsimme asiakkaallemme Customer Support Specialistia vahvistamaan Suomen ja Ruotsin asiakastukea. Asiakkaamme on yli 25 vuotta alalla toiminut, kannattavasti kasvava kansainvälinen ohjelmistoyritys. Vuoden 2025 liikevaihto yrityksellä oli 79 miljoonaa euroa, ja 300 asiantuntijaamme työskentelee 20 toimipisteessä ympäri Eurooppaa.

Sähkö- ja automaatioinsinööri | Kymen Vesi Oy
Rakenna tulevaisuuden vesihuoltoa kanssamme – Kymen Vesi hakee sähkö- ja automaatioinsinööriä

Mekaniikkasuunnittelija | Arctest Oy
Arctest Oy on sääkoestuskammioiden, säilyvyysseurantahuoneiden ja kasvatushuoneiden johtava valmistaja Suomen ja Pohjoismaiden markkinoilla. Arctest tunnetaan huolellisesta suunnittelusta, luotettavista komponenteista ja korkeatasoisesta huoltopalvelusta, mikä tekee siitä luotettavan kumppanin vaativiin testausympäristöihin. Liity osaksi kasvavaa ja teknisesti vaativaa ympäristöä suunnittelemaan maailmanluokan kylmä- ja testausratkaisuja kansainvälisille asiakkaille.

Kylmäsuunnittelija | Arctest Oy
Arctest Oy on sääkoestuskammioiden, säilyvyysseurantahuoneiden ja kasvatushuoneiden johtava valmistaja Suomen ja Pohjoismaiden markkinoilla. Arctest tunnetaan huolellisesta suunnittelusta, luotettavista komponenteista ja korkeatasoisesta huoltopalvelusta, mikä tekee siitä luotettavan kumppanin vaativiin testausympäristöihin. Liity osaksi kasvavaa ja teknisesti vaativaa ympäristöä suunnittelemaan maailmanluokan kylmä- ja testausratkaisuja kansainvälisille asiakkaille.

Projektitalouden asiantuntija | Quattroservices Oy
Quattroservices Oy on suomalainen talotekniikka-alan edelläkävijä, joka on vuodesta 2001 lähtien toteuttanut vaativia LVI-, sähkö- ja sprinklerijärjestelmien urakoita sekä huoltotöitä. Projektitalouden asiantuntijana pääset työskentelemään keskeisessä roolissa liiketoiminnan ytimessä. Vastaat urakointiprojektien taloudellisesta seurannasta, raportoinnista ja hallinnasta sekä toimit tärkeänä tukena projektipäälliköille ja liiketoimintajohdolle.