Rekrytoitko omia kuviasi ja organisaatio junnaa vuodesta toiseen paikoillaan?
Joskus olen törmännyt esihenkilöihin, jotka keskittyvät rekrytoimaan itsensä kaltaisia ihmisiä. Se on tietysti jollain tavalla hyvin turvallista. Itse liputan erilaisuuden nimeen. Kokemukseni pohjalta esim. persoonallisuudeltaan erilaiset, eri ikäiset, eri sukupuolta olevat ja eri tavalla ajattelevat ihmiset muodostavat parhaan sekoituksen työn tekemiseen.
Mitä puuttuu?
Toisinaan kannattaa kauhoa samaa laatua lisää, jos sitä on liian vähän. Se on silloin perusteltua. Esimerkiksi kokeneita työntekijöitä on hyvä ottaa riittävästi, jotta tekemisellä on kivijalka ja homma pyörii. Samaan aikaan uutta potentiaalia pitää ottaa sisään tulevaisuuden nimissä, mutta ennen kaikkea kehittymisen vuoksi. Uudet työntekijäpolvet tai vaikkapa toisilta toimialoilta tulevat työntekijät tuovat mukanaan uusia ajatuksia. He eivät ole jumissa alan tekemisen perinteissä.
Samankaltaisuus tuottaa samaa
Väitän, että jos organisaatio haluaa kehittyä, niin kannattaa valita erilaisuuden malli. Siihen toki liittyy se riski, että erilaiset tuovat erilaisia näkemyksiä. Mutta, hei toisinajattelijaa kannatta yleensäkin kuunnella huolella. Kenties hänen ajatuksissaan onkin ideaa. Jos ei ihan kaikesta vakuutu, niin voi löytyä kuitenkin joku arvokas kulma. Jotain sellaista, jota et itse ole huomannut lainkaan.
Jokin yhdistävä tekijä
Erilaisuuden keskellä täytyy löytyä kuitenkin ratkaiseva samanlaisuus. Joku yhteinen punainen naru, josta kaikki pitävät tiukasti kiinni. Esimerkiksi yhteiset arvot tekemiselle voivat hyvinkin olla tällainen asia.
Uusi samanlainen tilalle vaan
Rekrytointi on ehdottomasti olemassa olevien työtehtävien täyttämistä isompi juttu. Ei siis valita Ellan tilalle suoraan uutta Ellaa. Silloin, kun Ella rekrytoitiin organisaatio ja toiminnan tavoitteet sekä toimintaympäristö saattoivat olla erilaiset. Lähdetään siis nykytarpeen pohjalta hankkimaan tekijää työtehtäville ja osaksi organisaatiota.
Kuinka tehdään match?
Wanted Groupin headhunting -mallissa matchin muodostavat hakijaehdokas, työtehtävät ja organisaatio. Parasta ei etsitä vain itsestään selvistä ehdokkaista. Se olisi helppoa, mutta täysin kunnianhimotonta. Palveluumme kuuluvat aina myös rekrytointiajattelua uudistavat syötteet, jotka voivat liittyä esim. muuttuneisiin osaamistarpeisiin.
Pia Heiskari
Wanted Group