Oletko tullut ajatelleeksi, kuinka moni tekee rekrytoinnissa valintoja.
Sinä valitset parhaan ehdokkaan tehtävään. Valittu ottaa tehtävän vastaan tai päätyy toiseen ratkaisuun ja sinä valitsetkin toiseksi parhaan.
Kaikki paikkaa hakeneet ovat valinneet sinun organisaatiosi. Tätä kannattaa arvostaa ja tarttua tähän mainehyödyn mahdollisuuteen.
Miten maine muodostuu?
Rekrytoinnin aiheuttamaa hyötyä tai haittaa organisaatiossa voi tarkastella hakijoiden verkostosta rakennetulla yhtälöllä. Yhtälö rakentuu hakijoiden, hakijan ystävien ja some-verkoston pohjalle. Mukaan voisi ottaa muitakin, mutta pidetään asia yksinkertaisena.
Elämää ja työelämää jaetaan ystäville
Työnhaku ei ole vain yksilön oma juttu, joka pidetään vain omana tietona.
Oletetaan, että hakijoita on 100 ja jokaiselle heistä on kaksi ystävää, jolle he kertovat rekrytointikokemuksesta. Näin paikkaa hakeneiden lisäksi 200 muutakin henkilöä tietää, miten teillä meni.
Tapaksia ja tilannepäivityksiä
Itsekin olen käynyt lukuisia keskusteluja ystävien kanssa joko kuulijana tai kertojana työelämän siirtymiin liittyen.
Näillä puheilla on muuten oikeasti painoarvoa. Ystävän sanaan voi luottaa ja suodattaa tarvittaessa jonkun kohdan merkityksen omalla arviolla, kun tunnet hänen ajattelutapansa.
Tämä täytyy kertoa kaikille
Kierroksia nykymaailmassa tulee lisää somen puolelta. Siellä kaikki leviää hetkessä isosti.
Kaikki eivät lähde kirjoittamaan sen enempää hyviä kuin huonojakaan kokemuksia someen. Osa kuitenkin tekee sen pohjia myöten ja viskaa vahvat mausteet mukaan.
Somessa pienelläkin panoksella syntyy merkittävää jälkeä, koska kuulijamäärät ovat isot. Jos esimerkiksi 25 henkeä sadasta avaa ajatuksiaan ja heidän verkostonsa intoutuu syventymään leirinuotion äärelle, niin huh hah hei vaan-teho on melkoinen. Aletaan puhua tuhansista ihmisistä.
Lisätään vielä puita nuotioon.
Nimittäin Ihmisillä on usein kaikissa some-verkostoissaan runsaasti oman ammattialansa ihmisiä, joten osumatarkkuus rekrytointikokemusta käsittelevälle viestille on kymppi.
Mainehyötyä vai mainehaittaa?
Etenkin rekrytoinnin äärikokemukset ovat se, mitä ahkerasti jaetaan kaikille.
Tulin ghostatuksi
Kukaan ei vastannut mitään hakemuksen jälkeen, eikä edes haastattelussa käyneille viitsitty soittaa.
Posti toi Fazerin Sinistä
Haastatteluun osallistuneille lähetettiin levy suomalaista suklaata kiitokseksi kiinnostuksesta. Vaikka suklaan hinta on nousussa, niin tässä panos-tuotos-suhde on edelleen kohdillaan.
Hakijat, hakijoiden ystävät ja some muodostavat tiedon leviämisen hallitsemattoman kehän, jossa organisaation maine joko nousee tai putoaa.
Kaikille hyvin tehty rekrytointi kuuluu kauas, mutta kauas kaikuu epäonnistuminenkin.
Wanted Group on voittajan valinta
Rekrytoinnissa ei kannata onnistua vain valitun henkilön kanssa. Siinä pitää onnistua kaikkien hakijoiden kanssa.
Wanted Groupin suorahakuun kuuluu asiakkaan mainehyödyn rakentaminen parhaan hakijakokemuksen kautta. Pidämme hyvää huolta kaikista hakijoista prosessin alusta loppuun. Keskustelemme teistä yhtiönä myös kymmenien sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät lähde mukaan prosessiin. Positiivinen työnantajakuva ja -maine ovat läsnä suorahakuprosessin jokaisessa käänteessä.
Työnantajan maineella on väliä, kun halutaan parhaat osaajat omiin riveihin ja kilpaillaan työvoimasta. Nuoremmille työntekijäpolville maine todella merkitsee. Vaatimustaso nousee tulevaisuudessa yhtä varmasti kuin aurinko idästä.
Pia Heiskari
Wanted Group