
YIT Road Oy
Helsinki
YIT on johtava rakennusyhtiö ja hankekehittäjä. Jo 110 vuoden ajan olemme luoneet parempia elinympäristöjä asiakkaillemme: toimivia koteja kestävään asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin sekä infrastruktuuria ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuvampaan liikkumiseen.
Työllistämme noin 4 300 ammattilaista kahdeksassa maassa: Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 2,2 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
Etsimme Vihertyönjohtajaa Herttoniemen kaupunkiurakkaan.
Työnjohtajana valvot töiden sopimuksenmukaista toteutusta laatuvaatimusten ja työsuoritusten osalta ja johdat aliurakoitsijoiden toimintaa. Seuraat urakan taloudellisia asioita ja ohjaat sen etenemistä suunnitelmien mukaisesti. Työn turvallisesta toteutuksesta huolehtiminen on tärkeä osa tehtävääsi ja johdat omalla esimerkilläsi työturvallista työskentelyä.
Mitä kokemusta ja taitoja tehtävässä onnistuminen edellyttää?
- hortonomin tutkinto
- vähintään kahden vuoden kokemus kaupunkiympäristön yleisten viheralueiden kunnossapidon vihertyönjohtotöistä vastaavanlaisessa urakassa
- kokemusta päivystämisestä vähintään kolmen vuoden ajalta
- päivystysvalmius ja B-ajokortti
- osaamista tulkita urakka-asiakirjojen sisältöä
- erilaisten järjestelmien ja digitaalisten apuvälineiden hallinta päivittäisessä työssä
Tehtävässä menestyäksesi tarvitset hyviä vuorovaikutustaitoja ja asiakaspalveluhenkisyyttä sekä oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa. Sinulla tulee olla taloudellinen ajattelutapa ja kykyä tehdä päätöksiä itsenäisesti nopeastikin muuttuvissa tilanteissa.
Miksi YIT:lle?
Vaikka teemme ahkerasti hommia, meille on tärkeää pitää huolta ihmisistämme ja heidän hyvinvoinnistaan. Haluamme, että jokainen tulee kuulluksi työssään ja saa mahdollisuudet itsensä kehittämiseen. Meillä YIT:llä sinulle on tarjolla monipuolisia uramahdollisuuksia ja kehittymisen paikkoja.
Ison talon tuella ja tiiviillä yhteishengellä tiukoistakin paikoista selvitään. Yhdessä rakennamme parempaa työyhteisöä ja parempia elinympäristöjä. Olemme iso suomalainen tekijä, mutta meillä on lämmin sydän. Meillä arvot – arvostus, yhteistyö, luovuus ja intohimo – ohjaavat joka päivästä toimintaamme.
Meillä on ison talon kehittymismahdollisuudet ja hyvät työsuhde-edut sekä kannustava ja tiivis työporukka.
Tutustu meihin lisää projekti- ja uratarinoidemme kautta tästä.
Voisiko tämä olla sinun seuraava työpaikkasi?
Seuraavaksi haluaisimme tutustua sinuun ja osaamiseesi. Tehtävää voit hakea alla olevan linkin kautta 25.4.2025 mennessä. Ei kannata viivytellä, sillä olemme valmiit etenemään heti sopivan henkilön löydyttyä. Hakemuksen ja CV:n lisäksi muista kertoa palkkatoiveesi.
Lisätietoja tehtävästä antaa Wanted Groupin Senior Headhunterit Jukka Marttila, p. +358 40 161 6222 ja Samppa Mäki-Patola, p. +358 40 865 7260.